Bolitho ja petturi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7&8/1979

Teosarvio

Bolitho-tarinat ovat kuin riisuttu versio aikuisten meriromaanista. Kirja on hiukan kuivahkon tuntuinen ja nuorille tarkoitettu puhdashenkinenkin, kaikkien asiaan kuuluvien sääntöjen mukaan tehty kadettikertomus Britannian meriherruuden ja purjelaivojen ajalta. Kaikki on niinkuin pitääkin. Hänen majesteettinsa laivaston upseerit ovat todellisia miehiä, joilla on omat sopivuussääntönsä; alamainen rahvas taas tietää paikkansa, naiset samoin. Tasa-arvosta ei ole tietoakaan, niinkuin asiaan kuuluu. Luonnekuvaus on silkoista eikä kirjalla ole syvyysmittoja. Taitavan tekijän kaavamainen tuote kiinnostanee kuitenkin tietyn lukuvaiheen poikia.