Kesäkeittoa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1965

Teosarvio

Agapetuksen ja Hilja Valtosen aikanaan pirteästikin leikkimielinen tilannekomiikka, jossa pitäjän erilaiset yhteiskunta-ainekset äkkiä joutuvat odottamattomiin kommelluksiin ja väärinkäsitysten vuohi uusiin rooleihin, on myöhemmin lämmitelty lukuisiksi keittomuunnelmiksi toisten yrittäjien toimesta. Räsänen on kokeillut 'kesäkeittoa', mutta jäähtyneeltä ja vanhalta tuo maistuu, vaikka liikettä ja vilskettä onkin ylen runsaasti tämän juhannuksen viettoon valmistuvan kylän raiteilla. Tekijä on sujuva ja rivakka sanan juoksuttaja, mutta näin käytetystä aiheesta puuttuu uutuuden ilo, jolloin väkinäisyydet huomaa tavallista helpommin.