Näkemiin Archie

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3 / 1973

Teosarvio

Heinrich, Willi: Näkemiin Archie.

Muutama vuosi sitten kirjoittamassaan romaanissa 'Perhoset eivät itke' Heinrich tarvitsi nelisensataa sivua jahkatakseen keski-ikäisen menestyvän miehen ja nuoren, raisun hippitytön rakkaussuhteen ihanuutta ja itkettävyyttä. Tässä romaanissaan hän vätystää samasta aiheesta vielä muutaman kymmenen sivun verran enemmän - olen äimänä ihmetyksestä, mihin tämän peräti pitkäpiimäisen kertojan myyntimenestys meilläkin perustuu. Uutta muunnelmassa on vain se, että tytön myötä marssitetaan mukaan kokonainen hippikommuuni, ja tällä kertaa Sveitsin sijasta Hollannissa lomailevalla menestyksekkäällä miehellä vaimon asemasta on muita naissuhteita syrjään sysättäväksi. Lukemisen työ ei millään korvaantunut, niin oli hukatun ajan olo ylimmäisenä.