Miehen vankina

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1932

Teosarvio

Rakkaustarina maalaisoloista. Nuoret rakastavaiset erottaa pitemmäksi aikaa tytön isän sairaalloinen usko, että hänen nuorena kuollut vaimonsa on ollut hänelle uskoton ja että tyttö ei ole hänen lapsensa vaan saman miehen kuin nuorukainen, jota hän rakastaa. Tyttö, jolla on monta muutakin tavoittelijaa, ei kuitenkaan voi vapautua lapsuudenrakkaudestaan, ja lopuksi asiat selviävätkin kaikkien tyydytykseksi. Tekijä on koristellut kertomustaan antamalla kaikille henkilöilleen vieraskieliset nimet – siinä on Klausta, Katariinaa, Kristiania, Frediä j.n.e, - sekä liittämällä siihen sirkusseurueen sekä eräitä muita aineksia, jotka eivät sulaudu kokonaisuuteen. – Ajanvietekirja, joka voidaan hankkia suurempiin kirjastoihin.