Sotalordi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1984

Teosarvio

Kirjoja leipätyönä lukevana minulle on syntynyt miltei fyysinen kammo pöhötautisia viihderomaaneja kohtaan; opuksilla voisi helposti lyödä hevosenkin kuoliaaksi, saati sitten kumauttaa itsensä hengiltä. Amerikkalaisen kirjallisuudenprofessorin Sotalordi on ilahduttava poikkeus. Se sijoittuu kaukoitään, yhdysvaltalaisten bestseller-maakarien aihemekkaan. 20-luvun Kiina oli hajanainen sotalordien temmellyskenttä. Bossen henkilöstö on kansainvälistä: on venäläistä emigranttia ja bolševikkia, saksalaista asekauppiasta, amerikkalaista lähetyssaarnaajaa. Keskushahmona on sotalordi Tang, joka haaveilee yhdistävänsä Kiinan kaikkia ulkoisia vihollisia, ennen kaikkea japanilaisia vastaan. Bosse on todella taitava kertoja, aivan eri luokkaa kuin James "Shōgun" Clavell. Hänen ihmisensä ovat sisäisesti ristiriitaisia, uskottavia, totuudellisia yksilöitä. Bosse ei ymppää omaa 80-lukulaista ihmisihannettaan vieraaseen kulttuuriin vaan katselee ennakkoluulottomasti ja aidonmakuisesti kuvattaviaan sisältäpäin