Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Aarnio, Reeta

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Otava
Synnyinaika
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Koulutus tai tutkinto
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
kokoomateokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Kirjailijan omat sanat
Olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta ja kirjoittanut lapsesta asti omia tarinoita ja kertomuksia, joita on edelleen tallella pari laatikollista. Nykyään niiden selailu on lähinnä nolostuttavan huvittavaa.

Fantasia on myös aina kiehtonut mieltäni. Arkitodellisuus ei kahlitse sitä, vaan mahdollista on kaikki, mitä kuvitella saattaa. On hauskaa ajatella, että ympärillämme eläisi keijuja, menninkäisiä, haltijoita ja muita olentoja, joita emme vain ehkä huomaa. Eniten viehätyn sellaisesta fantasiasta, jossa realistinen arkimaailma ja fantasiamaailma limittyvät.

Idean Maan kätkemiin sain, kun aloin kuvitella, minkälaisia fantasiahahmoja täällä Suomessa näkisimme – jos niitä näkisimme. Ennen vanhaan suomalaiset uskoivat kaikessa olevan väkeä, salaperäistä voimaa. Sitä oli kasveissa, eläimissä, ihmisissä, olennoissa, maassa, vedessä ilmassa – ihan kaikessa. Muinaisten suomalaisten mielestä kaikella ja kaikkialla oli myös erilaisia haltijoita ja henkiä, joista monet ovat todella mielenkiintoisia hahmoja, eikä niitä ole paljonkaan käytetty fantasiakirjallisuudessa. Suoraan kansanperinteestä poimittuja hahmoja ovat esimerkiksi näkki, joka soittaa lumoavasti ja pystyy vaihtamaan ulkomuotoaan miksi tahansa, metsänneito, jonka selkäpuoli on kuin puun kaarnaa, ja nyrkäs, joka on metsän pikku eläinten suojelija.

Kirjoitin Maan kätkemät alun perin omille tyttärilleni luku kerrallaan iltalukemiseksi. Yritin tehdä jokaisesta luvusta niin jännittävän, että he jäisivät odottamaan seuraavaa. Alkujaan en siis ajatellut kirjaa julkaistavaksi. Käsikirjoitus lojui puolitoista vuotta kirjahyllyssä, kunnes tytöt ehdottivat sen lähettämistä kustantajalle.

Veden vanki -kirjassa seikkailevat samat hahmot, mutta tarinana se on itsenäinen. Veden vangin kirjoittaminen oli helpompaa kuin Maan kätkemien kirjoittaminen, koska kirjan maailma ja henkilöt olivat jo olemassa valmiiksi keksittyinä.

Kirjoittaminen voi olla aika yksinäistä puuhaa. Siksi se on hyvää vastapainoa opettajantyölle, jossa saan olla koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä.
Elämäkertatietoa
Vanhemmat
Timo Pekka Antero Aarnio
Arja Anneli Aarnio (o.s. Pohjolainen)

Opinnot
Filosofian maisteri 1999 (Helsingin yliopisto)
Pääaineena kotimainen kirjallisuus, sivuaineina suomen kieli, kasvatustiede ja folkloristiikka
Teatterin ja draaman opettamisen opinnot 2002 (TEAK, avoin)

Harrastukset
Vaihtuvat kausittain. Harrastuksiin on kuulunut kaikkea kuorolaulusta keramiikkaan. Käsillä tekeminen on palkitsevaa, mutta neulominen ei suju.

Makuasioita:

Fantasiakirjat:
Aila Meriluoto: Vihreä tukka (viisas ja villi)
Mary Stewart: Pikku noitaluuta (kutkuttava ja seikkailullinen)
Marja-Leena Mikkola: Amalia, karhu (lämmin ja runollinen)
Leena Krohn: Tainaron (kirkas ja syvällinen)

Fantasiaelokuva:
El Laberinto del Fauno (kaunis ja hirveä)

Lastenelokuva:
Heinähattu ja Vilttitossu (jota meidän perheessä siteerataan paljon)

Lastenohjelma:
Käytöskukka (erityisesti Lötkö, joka oli laiskin kaikista. Pöllökin on hyvä. Ja Suursyömäri.)

Sanonta:
Joutilaisuus on luovuuden edellytys.
Tekstinäyte
"Aluksi he erottivat vain tummaa ja ryppyistä nahkaa. Otuksen iho oli poimuinen ja tumma kuin itse maa. Sen silmät paloivat keltaisina kekäleinä ja suusta pilkottivat keltaiset raateluhampaat. Se makasi vatsallaan aarteensa päällä ja oli kietonut raajansa aarteensa suojaksi. Ja se oli suuri, paljon ihmistä suurempi, karhuakin suurempi otus. Harakka lennähti kratin luo, istui sen olkapäälle ja muutti muotoaan. Harakan valepuvusta kuoriutui pitkäsorminen, karvainen otus.
– Para, Liina kuiskasi. – Varallisuuden kasvattaja.
– Ahne pikku pirulainen, Siri mutisi jotenkin arvostavasti.
Para kieppui kratin selässä kuin pieni apina.
– Ihmiset pois, para kirkui!
Kratti kääntyi, työnsi paran sivummalle ja käänsi päänsä lapsia kohti. Liina nielaisi. Kratti oli pelottavamman näköinen kuin hän oli osannut odottaakaan. Sen hampaat olivat kuin kivenmurikat ja näyttivät siltä, että jauhaisivat luut murskaksi silmänräpäyksessä. Ruskeiden nahkapoimujen keskeltä erottuivat leveät sieraimet ja pullottavat silmät. Otuksesta uhosi tunkkainen tuoksu, joka toi mieleen tallin ja maakellarin.
– Onnenonkijoita, se murisi. – Aarteen havittelijoita."
Tule tuli, pitkäkarva,
liekkikielinen reponen,
vitisukka, punakylki,
käreitär ketun emonen,
lipaisepa kielelläsi,
liekit leiskumaan lehauta,
huiskautapa hännälläsi,
kipunoita kiiättele,
kekäleitä karvanpäistä,
kipeniä kintereistä,
tulta tassun anturoista.
Lähteitä ja viittauksia
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 7. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2010.