Kuolleet vedet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1978

Teosarvio

Manner, Eeva-Liisa: Kuolleet vedet. Sarjoja yleisistä ja yksityisistä mytologioista.

Teemoiltaan pelkistetyssä runokokoelmassa syvyydet, epätoivon ulottuvuudet ovat huimaavat. Runojen filosofia on siinä määrin ehdoton, että lukijalle saattaa muodostua torjunta runoista viestittyvää elämänvierautta kohtaan. Tekstissä on silti pehmeyttä jopa naisellisuutta, ei vihaa eikä taistelun halua. Runot voidaan mieltää suruksi luonnon tuhoutumisesta, elämän unenomaisesta katoamisesta, kauneuden ja herkkyyden himmenemisestä. Mannerille elämä on kuin vähän tähteeksi jäänyttä lumen valoa. Kylmyys kuvastelee sisäistä ahdistusta, runoista välittyy toisaalta äärimmäisen kauniita, kevyitä esteettisiä tasoja. Kymmenen Tomas Tranströmerin runoa kirjan lopussa täydentää kokonaisuuden, joka on tämän hetkistä eurooppalaista runoutta.