Angelikan voitto

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1987

Teosarvio

"Angelikan voitto" on sarjansa 12. teos ja monessakin mielessä todellinen tusinaosa. Jos aviopari Golon aikoinaan olisi aloittanut näin, Angelikasta ei koskaan olisi tullut maailmanmenestystä, mutta avioparin luovemman osapuolen kuoltua sarjaa onkin jatkettu tuntemattomien kynäilijöiden voimin, niin ainakin oletan. Tällä Kanadaan sijoitetulla osalla on yhtä vähän yhteyttä alkuperäiseen kuin kaukoidästä tuotetuilla halpamyyntivaatteilla, joihin on kiinnitetty merkkivaatteen tunnus. Kun alkuosien tarunomaisuuden, seikkailun ja seksin lataus on kerronnasta poissa, jäljellä on puiseva ja toimimaton ranka, jota yritetään paikkailla aikaisemmilla henkilö- ja tapahtumayhteyksillä ja väkinäisillä ja tavanomaisilla juonenkäänteillä. Tämän osan läpikahlaamisen katson itselleni työvoitoksi.