Seinen tuntematon

Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922-88 (vuosina 1908-21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

 
 
Nimi
Seinen tuntematon
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
1936
Teosarvio
Orpo, aivan yksinäiseksi joutunut ranskalaistyttö lähtee kotiseudultaan päämääränään Pariisi, jonka hän kuvittelee maailman suuremmoisimmaksi kaupungiksi. Täällä hän aikoo perustaa pienen liikkeen ja toivoo saavuttavansa ihanan tulevaisuuden. Matkalla hän tutustuu nuoreen englantilaiseen, johon luottavaisesti turvautuu. Tämä kohtelee häntä hienotunteisesti kuten pientä herttaista sisarta. Vaikka rakkaus molemmat valtaa, suhde ei tästä muutu, sillä nuoren miehen on matkustettava pois toiseen maahan, jossa morsian häntä odottaa. Ranskalaistyttö joutuu lohduttoman yksinäisyyden tunteen valtaan. Hän heittäytyy Seine-jokeen, ja on kuin rakastettu ottaisi hänet syliinsä. Kun hänet löydetään, on hänen kasvoillaan kirkastunut hymy. Kauniisti kerrottu rakkaustarina. Syvyyttä tai suuruutta ei siinä ole. Psykologinen ihmiskuvaus, vaikka suuntautunee oikeaan, pysyttelee pinnalla. Ei tapauksiin eikä keskusteluihin ole saatu tai ei ole tahdottukaan mitään erikoista tai voimakasta. Mutta kertomuksen rauhallisuus ja rakastavaisten hyvyys vaikuttavat miellyttävästi.
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
  • Arvio Arvostelevassa kirjaluettelossa
    Seinen tuntematon
  • Nimi
    Seinen tuntematon
  • Arvio Arvostelevassa kirjaluettelossa
    Seinen tuntematon
  • Surun ja ilon kaupunki(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  • Aaverakastaja(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  • Askelten kirja(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  • Eräjoutsen(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  • Faust 1(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  • Viimeinen porras(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  • Havuneulanen(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  • Kärsimys ja elämä(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  • Laulujen virta(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Ilmestynyt numerossa
    1936
  • Tekijä
    Tolvanen, Onni
  •