Näkyvä pimeys

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1984

Teosarvio

Viime vuoden Nobel-kirjailijasta William Goldingista on vaikeata saada otetta. Hänen kuuluisa esikoisromaaninsa Kärpästen herra oli mielestäni osoittelevuuteen asti selkeä moraliteetti, heti Näkyvän pimeyden jälkeen ilmestynyt mutta sitä ennen suomennettu Merimatka taas ihmiskuvaukseltaan ja moraalisilta asetelmiltaan kiehtovan kerroksinen ja tekniikaltaan englantilaisen romaanin suurta perinnettä jännittävästi jatkava teos. Näkyvä pimeys on näistä kolmesta romaanista kunnianhimoisin, moniaineksisin ja ehkä juuri siksi vaikein: sen kaari ulottuu Lontoon viime sodan aikaisista pommituksista tämän hetken terroristeihin. Henkilöpaljoudesta selvimmin keskeinen on "silkasta palavan kaupungin tuskasta" syntynyt Matty, jonka kasvojen toinen puoli jää pelottavan epämuodostuneeksi - niin että niiden hyvä puoli on murheellinen ja vääristynyt puoli valoisampi. Mattyn hahmo kannattelee Goldingin uhri teemaa ja sitoo romaanin kokonaisuudeksi. Hankalammin siihen liittyvät omituisen hajamieliseksi jäävä terroristijakso ja mystis-filosofiset ainekset. Golding tutkii tälläkin kertaa julmuutta ja pahuutta, mutta hänen omassa näkemyksessään ei mielestäni nyt ole Merimatkan ymmärtävää avaruutta. Näin ainakin omasta lukukokemuksestani tuli kovin kireä.