Aapelin valitut ilot

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1972

Teosarvio

Aapeli [= Puupponen, Simo]: Aapelin valitut ilot.

Pakinoitsijan tuotannon läpileikkaus on kronologisesti etenevä, kuuteen osaan jaksoteltu, mukana myös kirjoissa ennen julkaisemattomia juttuja. Aapelin pakinataival ja aiheisto on siten selkeästi jäsenneltynä nähtävissä alkupuolen korsumuisteloista loppuosan avarakatseisiin ammattikuvauksiin, riemujuhliin ja kotoiseen filosofiaan saakka. Edustusnäytteet ovat toki joukossa myös herrojen sellaisten elämäntaipaleelta kuin Hermanni Hulukkonen ja Vinski. Leppoisan tarinoinnin suojiin kätkeytyy, kuten muistamme, tarvittaessa myös ironinen äänenpaino tai satiirin oka; tämä suolaus terävöittää monta tähänkin kokoelmaan valittua pakinaa. Hyvällä ruokahalulla nautittavaa.