Maksoi mitä maksoi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1985

Teosarvio

Kirjailijalla on uusi teoria, jolla selitetään mm. Kennedyjen murhat sekä muutamia muita julkisia väkivallantekoja. Joitakin hypnoosille alttiita henkilöitä on "käsitelty" ja he ovat sitten tietämättään ampuneet kuolettavat laukaukset. Taustalla on voimia, jotka pyrkivät ohjailemaan Yhdysvaltain ja koko maailman politiikkaa. Salaisuuden säilyttäminen joudutaan joskus varmistamaan pariinkin kertaan, näin selitetään esim. Jack Rubyn osuus Kennedyn murhan jälkeisissä tapahtumissa. Miksei tuollainen voisi mahdollistakin olla, mene tiedä. Uskomattomalta tämä tarina silti enimmäkseen tuntuu, sitäpaitsi se on aika väkivaltainen ja paikoin sekava, kaikki juonen mutkat eivät lopuksikaan oikene.