Kukkiva orjantappura

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1960

Teosarvio

Maanmiehensä ja virkaveljensä Lloyd Douglasin esimerkkiä noudattaen Slaughterkin on nähnyt hyväksi siirtyä melko viljelemättömään Raamatun tapahtumien maastoon alkamalla romaaninsa ajallisesti kaksi vuotta Kristuksen syntymän jälkeen, valitsemalla tapahtumien lähtöpaikaksi Jerusalemin ja mainitsemalla tuolloin tällöin sekä historiallisia että raamatullisia tosiasioita paikallisvärin takeeksi. Muu ja oleellinen osuus romaania on silkkaa seikkailulaatua, luistavaa, pinnalta kermat kuorivaa ja pelkäksi viihteeksi viritettyä - tällä kertaa tekijä ei ole edes yrittänytkään ihmiskuvausta. Tietenkään tämänkaltaisessa romaanissa ei ole mitään suorastaan pahaa - mutta mitä hyvää siinä sitten on?