Mitali

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1963

Teosarvio

Viime vuonna huomiota osakseen saanut kyvykäs esikoiskertoja on nyt julkaissut kepeästi tyylitellyn tarinan eläkkeellä olevasta kapitulanttikersantista, ikämiehestä, joka yhä odottaa hänelle luvattua mitalia siitä, että hän pelasti kiperässä tilanteessa v. 1942 haavoittuneen komppanianpäällikkönsä vihollisen jalkoihin joutumasta. Hän käy sitä alituiseen kirkonkylän postista peräämässä - ja herättää näin kiusallista huomiota kyläläisissä, ei vähiten tyttäressään ja vävyssään, joiden pihamökissä hän asuu. Vihdoin ukko lähtee kysymään mitaliaan pääesikunnasta, jossa selviää, miksi mitalista ei ole mitään kuulunut: komppanianpäällikkö on kuollut haavoihinsa niin pian, ettei ole ehtinyt sitä auttajalleen ehdottaa. Kerronnassa on herkkyyttä ja psykologista ilmeikkyyttäkin, varsinkin isän ja tyttären suhteissa ja helsinkiläisen junamatkan kuvauksessa. Varmakätistä ja juoheaa työtä, mutta hieman totunnaista ja sovinnaista. Välityö, ammattitaidonnäyte - ei muuta.