Pohjoiset pelit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1971

Teosarvio

Pimenoff samaistaa päähenkilönsä Minna Kehän suomalaisen opiskelevan nuorison intellektuelleihin, heidän ongelmiinsa, vaikeuksiinsa, vaikutusmahdollisuuksiinsa. Ei näytä hyvältä, Pimenoffin maalaama yhteiskunnallinen sopeuttaminen tuntuu tukkivan jokaisen reiän: Millä intellektuelli voisi vaikuttaa: puhuminen jää, potkiminen, tietäminen - entä kohoaminen puolustusvoimain komentajaksi. Mikä pätisi? Pimenoff ei lauo kertaakaan varsinaista huulta. Hän lisää totisena vauhtia koko ajan, hengähtämättä, puhuu erilaisista vaikuttimista, tutkii ja vastaa. "Välillä minusta tuntuu, että näiden asioiden pohtiminen on pelkkä seurustelumuoto. Rupattelua viinin ääressä. Seuraleikki kuka selittää asioita upeimmin?". Osansa saavat teknokraatit, runoilijat, teatterintekijät, osallistujat. Tämä on yksinpuhelijan kujanjuoksu, missä lopulta todetaan, että kaikki on sittenkin eurooppalaisen ihmisen maailmantuskaa, tunne-elämän hienoja ylellisyyksiä, joka innostaa tekemään julkilausumia. Pimenoffin tutkistelu johtaa itsesääliin - sitä ennen hän on tehnyt väkevän painin tärkeistä asioista, olotilan hahmottamisesta. Mutta myös tyylillisesti raskaan yksitoikkoisen monotonisen täyslaidallisen kannanottoja.