Ukkosen kumu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1968

Teosarvio

Buurisota on nykyajan ihmiselle kaukaista historiaa. Toisaalta se on myös sotaa, johon ei enää sovelleta nykypasifismin utopistista aatetta. Siksi saattaa olla sallittua suositella tällaista kirjaa kirjastoon. Tekijä kuvaa kirjassaan, paitsi sodan tapahtumia, myös kahden veljeksen keskinäistä suhdetta, sukujen ja ihmisten vaiheita Afrikan eteläisimmässä osassa. Teos on sujuvaa viihdettä, täynnä kiihkeätä toimintaa ja tapahtumia. Se ei jätä suurta ajattelemisen aihetta, ei poraudu tapahtumien syihin, mutta viihdemäisyydessäänkin omaa jotakin klassillisten sukuromaanien viehätyksestä. Päähenkilö Sean Courtney saattaa olla lukijalle tuttu tekijän aikaisemmasta kirjasta "Kun leijona metsästää".