Oikeus rakkauteen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1963

Teosarvio

Ruotsalaissävyisestä nimestään huolimatta Dan Jacobson on niitä eteläafrikkalaisia kirjailijoita, jotka saadakseen romaanejaan julkaistuiksi ovat joutuneet muuttamaan kotimaastaan. Hänen romaaninsa teemana on rotuongelma ja apartheid-politiikan mielettömyyden osoittaminen. Lontoossa opiskeleva eteläafrikkalainen, joka valkoisesta ihonväristään huolimatta on ns. värillinen, rakastuu ja menee naimisiin kotikaupungistaan kotoisin olevan varakkaan valkoisen tytön kanssa. Aviopari palaa kotiin, mutta koska laki siellä kieltää värillisen ja valkoisen läheisen seurustelun, vaikka nämä olisivat avioliitossakin, heidät pidätetään ja tuomitaan puolen vuoden pakkotyöhön. Tekijä on totinen ja kiihkeä rotuvastakohtaisuuksia selvitellessään, mutta hänen romaanintekotaitonsa ei riitä vakuuttamaan taiteen keinoin. Vaikutelma jää näin laimeahkoksi ja epämääräiseksi, etenkin kun aiheen pohjustamiseen on käytetty niin paljon sivuja, että itse päätapahtuma jää muutaman luvun varaan. Keskitasoa.