Elena, nainen pimeästä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1975

Teosarvio

Viihderomaanikilpailun voittajan Eva Illoisen aikaisemmasta tuotannosta on jäänyt myönteisenä mieleen Mari ja sanat. Pitkähkön tauon jälkeen ilmestyvä uusi romaani on eräänlaista historiallista viihdettä, sitä lajia, jossa tarina on sijoitettu menneisyyteen määrittelemättä ajankohtaa liian tarkoin; näin ei tarvitse välittää todellisista historian tapahtumista eikä niiden vaikutuksista ihmisten elämään. - Suomalaiseen pikkukaupunkiin saapuu salaperäinen Elena, joka taitavilla naimakaupoilla ja yhtä taitavasti järjestetyillä kuolemantapauksilla onnistuu vuosien kuluessa hankkimaan melkoisen osan kaupungin kiinteästä omaisuudesta haltuunsa. Elena on rikollinen ja huijari, kuitenkin arvostettu porvarisrouva, vallanpitäjä, joka ohjailee muiden kohtaloita. Paha ei saa palkkaansa. Elena kuolee korkeassa iässä tekojaan katumatta. Kerronta on eloisaa, voi sanoa ammattitaitoista. Kyllähän tämä viihteestä käy.