Edessä elämän virrat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1984

Teosarvio

Hietamiehen evakkosarjan päätösosa kertoo siitä, miten Suontaan kyläläisten uusi elämä vähitellen lähtee alkuun. Päähenkilöt asuvat Turussa ja muualla Länsi-Suomessa, mukana on väkeä puolivuotiaasta vauvasta 90-vuotiseen Mari-mummoon. Keskeinen henkilö on pieni Laura, mielikuvitustarinoita kertoileva lapsi, jonka koulutoverit pilkaten tuomitsevat valehtelijaksi. Evakkolapsen ei ole helppoa, isä on kaatunut ja äiti Helsingissä opiskelemassa. Turvana on sentään lämmin Martta-täti. Sarjan aiemmista osista tuttujen henkilöiden elämäntiet saavat tässä kirjassa suuntansa, jokainen tietää ainakin sen mihin suuntaan on lähdettävä, vaikka kaikki ongelmat eivät ole läheskään ratkenneet. Valoisa tulevaisuudenusko auttaa näitä ihmisiä eteenpäin. Sarjan aikaisemmat osat lukenut lukee mielihyvin tämänkin kirjan.