Kellojen kaupunki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1959

Teosarvio

Kodikas ja romantiikkaa suosiva Elizabeth Goudge kerää jälleen yltäkoristeelliseen ja sadunomaiseen englantilaiseen pikkukaupunkiin joukon ulkona maailmalla kolhuja kokoneita ihmisiä, jotka täällä löytävät uuden ja terveen elämänmuodon jokseenkin helpposulatteisen psykologian sanellessa säännöt ja kiiltokuvamaisen maiseman hoidellessa loput. Lapsikuvaajana Elizabeth Goudge on aito ja viehättävä, mutta muuten hänen romaaninsa ovat liian täyteen ahdettuja ruusuntuoksuisia olohuoneita, joissa jotkus viihtyvät, mutta sangen monet myös tukahtuvat. En suorastaan vastusta Goudgen romaaneja, mutta marjojen lailla nuo muistuttavat toisiaan, mikä on virhe.