Ohimennen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7&8/1979

Teosarvio

Niinivaara punoo mitä pienimmistä arkitapahtumista joustavien mielleyhtymien avulla viisaita pakinoita. Teksti on sidoksissa nykyaikaan, radioon, televisioon, avaruusasioihin, muoti virtauksiin. Kirjoittajan elämänkokemus ja avara lukeneisuus tekevät pakinoista inhimillisiä. Jos joku äkkinäisesti ihmettelee useiden pakinoiden sana-arsenaalia nykykielen kukkasineen, hän ennen pitkää hoksaa: ohoo, itseämme ihmettelemme, itsellemme nauramme. Ainakin minun kirjani marginaaliin putkahti riemastuneita huutomerkkejä sinne tänne, tapasin vanhoja tuttuja. Oli identiteettiä, oli näkökulmia joista lähestytään todellisuutta, oli ideologian piiriä, tulkintoja ja taustatietoja. Kaikki muka vakavalla naamalla laukaistuja. Suositellaan opiksi ja ojennukseksi suunnittelijoille, tutkijoille, toimittajille, kouluttajille, paneelikeskustelijoille, poliitikoille, muistioiden kyhääjille.