Porsaannaama

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1975

Teosarvio

Voisi luulla, että käyttämällä historian suuria tai muulla tavoin mieleen jääneitä henkilöitä jännityskirjan henkilöinä voitaisiin taata lukijan mielenkiinto tai vieläpä kirjan menekki. Tässä näitä on: Himmler, Heydrich, Canaris yms. Mutta eipä vain synny jännitystä. Juutalaisen sukuperän omaavan SS-sotilaan vaikeudet ovat kyllä yhden kirjan arvoiset, samoin on Abwehrin (ns. vastavakoilun ) toimista, jotka eivät aina olleet kolmannen valtakunnan virallisen suunnan mukaisia, kirjoitettu dokumentteihin perustuvaa tekstiä. Tässä joutuu päähenkilö vasten tahtoaan Abwehrin agentiksi Lontooseen. Lienee kuitenkin vaikeata romaanissa rakentaa sellaisia vakoilu tietoja, jotka vaikuttaisivat oikeilta ja olisivat kuitenkin riittävän yksityiskohtaisia. Tässä välitetään Lontooseen hyvin yleisiä tietoja: Hitler aikoo nousta maihin, aikoo hyökätä Belgiaan tms. Kirjalle tuskin löytyy kovin suurta lukijakuntaa.