Vallan tasaajat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1973

Teosarvio

Avainromaanin nimitys tuntuu tämän teoksen kohdalla vaateliaalta, niin helposti lukija tunnistaa politiikkamme johtohenkilöt, ei ehkä niinkään taitavan luonteenkuvauksen kuin osoittelevien nimiyhtäläisyyksien avulla. Tekijällä on täytynyt olla perimmäisenä tarkoituksenaan osoittaa, kuinka lapsellisen yksinkertaisia ovat johtajiemme ajatukset, kuinka maata hallitaan mitättömien ja omanedun saamiseen tähtäävien toimenpiteiden avulla. Todella "vakavasti" otettavaksi satiiriksi ei tästä teoksesta ole, siihen se itsekin on aivan liian kevyttä. Se, mitä lukija tästä saa, on käsittääkseni ollut hänen tiedossaan jo aikaisemminkin: jokaisella nimimiehellä on toki perin tunnistettavissa oleva imagonsa.