Kansa nousee

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1957

Teosarvio

Englannin kuuluisan vanhoillisen poliitikon ainoa romaani, jonka hän on kirjoittanut 23-vuotiaana upseerina. Tämä teos, joka v. 1916 on ensi kerran ilmestynyt suomeksi, kertoo Lauranian diktatuurivaltion vallankumouksesta. Kumouksen johdossa on nuoren kirjailijan ideaali: nerokas ja vain puhtain asein taisteleva mies. Nuoruuden ehdottomuutta ja ihanteellisuutta on paljonkin kutoutunut kerronnan menoon, mutta myös nuoren kirjoittajan melkoista politiikan tuntemusta ja, tietysti, soveliaas annos rakkauttakin. Tämä kirkkain, jäntevin lausein kerrottu ohut tarina näyttää meille Nobel-kirjailijan jo idullaan, mutta varsinki tulevan poliitikon ja valtiomiehen. Viimeksimainitussa mielessä tähän kirjaan tutustuminen varsinkin on kiintoisaa. Uuden painoksen julkaiseminen on ollut täysin perusteltua, mutta suomennoksen tarkistaminen ja nykyaikaistaminen olisi ollut paikallaan. Ilm. 1897.