Yli rautaesiripun

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1977

Teosarvio

Anttalan kaukopartiomiehet tai vakoojat - miten halutaan - ovat tässä kuin tv-sarjan etsivä Cannon: tekevät kaikki mahdolliset virheet, mutta selviävät aina. Heidän keskustelunsa taso on samaa tekorempseätä kuin ennenkin, eikä lukijaa saa millään vakuuttuneeksi heidän pitkään koulituista erikoiskyvyistään. Kerta kaikkiaan uskomatonta, sitäkin enemmän kun tekijä takakannen mukaan on kirjoittanut kirjan "vankkoihin dokumentteihin perustuen". Norjalaisten vakoilupaljastusten tultua julkisuuteen on Pohjoiskalotin vakoilu luonnollisesti jonkin verran mielenkiintoa omaava asia, mutta heppoista vakoilua se näyttää olleen. Vai onko sitten niin, että kansainvälisten vakoilujännärien huikea taso on pannut odottamaan liikoja suomalaisilta, niin vakoojilta kuin kirjailijoiltakin.