Roomalaiset kynttilät

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1964

Teosarvio

Taitavasti sommiteltu ja sujuvasti kirjoitettu kertomus juhannuksenvietosta myytäväksi tulevassa maalaistalossa, jonne vanhenneen sotamuistoissa elävän isännän vieraiksi on muualtakin saapunut hänen aikuisia lapsiaan ja muita läheisiä. Juhannusaaton, -yön ja päivän kuluessa ei näköjään tapahdu paljonkaan, mutta kirjailija on koruttomasti kertoen onnistunut muutamin piirtein elävöittämään henkilönsä. Roomalaiset kynttilät ovat ilotulitusvälineitä.