Saaren kesä

Katri Ingman muistelee pappilakotiaan kaksikielisessä rannikkokaupungissa ja varsinkin lapsuutensa ja kouluvuosiensa kesiä läheisessä saaressa. Herttaista ja hereää muistelua, mutta monin paikoin liiankin totunnaista ja monotonista. Ei myöskään ole kirjalle eduksi, että sen sisältö ei ole lapsen elämää eikä liioin aikuisen muistelua, vaan näitä molempia sekaisin ja hieman liiankin hennossa ja sovinnaisessa sävellajissa. Perhealbumin lehteily ylen laveiden ja liian tuttujen selitysten säestämänä tulee mieleen. Joku pirteä tapakuva vuosisadanvaihteen kummaltakin puolen, jonkun henkilön vilahtava lähikuvakin, silloisen raittiusopetuksen epäaitouden ja epäpsykologisuuden osoittaminen jne. on parasta tässä muistojen herttaisessa mutta hieman kauhtuneessa kirjassa.