Lukittu lentorata

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1983

Teosarvio

Ilmaliikenteen tuliteräuutuus, moninkertaisella äänennopeudella lentävä lentokone sinkoutuu tietymättömästä syystä reitiltään ilmakehän ulkopuolelle maata kiertävälle radalle mukanaan miehistön lisäksi satakunta matkustajaa. Koneessa taistellaan painottomassa tilassa erilaisten kauhujen keskellä väistämättömältä tuntuvaa kuolemanuhkaa vastaan, koska happivarastot ovat loppumaisillaan. Maassa puolestaan keskenään kilpailevat ilmaliikenteen suuret vaikuttajat yrittävät löytää keinoja, millä palauttaa kone maan pinnalle ja samalla löytää sabotöörit, jotka ovat katastrofin aiheuttaneet. Samaan peruskaavaan on aikojen kuluessa rakennettu lukemattomia lentokonejännäreitä, mm. saman tekijän varsin hyytävä Mayday! Mayday! melko hiljattain, mutta myöntää täytyy, että kaava yhä toimii jännitystehon nostattelijana ja laukaisijana. Tekotarpeisto vain kovenee, sillä Block jo mielestäni mässäilee hyytävillä ja sadistisesti kuvatuilla kauhuefekteillä läpäistäkseen nykyihmisen turtuneet aistit.