Sukeltaja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1966

Teosarvio

Paavo Rintalan uudessa teoksessa on kaksi tasoa. Toinen on kertomusta kahden toveruksen harrastuksesta; sukellusvälineineen he vuoron perään laskeutuvat avannosta kokemaan ja katsomaan jäänalaista meren maailmaa. Toinen taso syntyy niistä ajatuksista, joita syntyy siellä ehdottomassa yksinäisyydessä. Teos on osaavan kirjailijan työtä, mutta kenties tärkeämpi Rintalan itsensä kuin lukijan kannalta.