Entiset vyötäröt

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1987

Teosarvio

Mielen iho on paljon lukevalla aina vereslihalla. Sen ei saisi antaa parkkiintua, sillä silloin ei enää kevyt kosketus tunnu. Kun nyt on kulunut muutama viikko Aulikki Oksasen uusimman novellikokoelman ensimmäisestä lukukerrasta, huomaan, että paljon tuosta kokemuksesta on haihtunut, olennaisin ehkä kirkastunutkin. Oksasen novellien ihmiset ovat todellisia, oikeita ihmisiä väärässä paikassa ja väärään aikaan. Esim. niminovellissa 50-luvun unohdettu laulutähti Essi saa yhä ihailijaltaan kirjeitä, joissa luvataan maat ja mannut pelkästä tapaamisesta. Mikään ei osoittaudu pysyväksi, ihailijakaan ei tunne ikääntynyttä ihannettaan. Kelvon novellin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan Essin maailma muuttuu: hän löytää itsensä huuruisten vuosien jälkeen. Jälkimaku on miellyttävä. Se lienee hyvän viininkin ehdottomin tunnusmerkki.