Hengenmies

Paloheimon teksti on varsin taitavasti sanailtu ja teoksen monet kirkolliset tuokiot tyyppeineen nuoren papin näkökulmasta koetulla tavalla eläviä. Päähenkilö, pastori Antti Turunen, on ilmeisen julistuksellisesti konstruoitu siten, että kuva taatusti loukkaa ihmisten uskonnollisia tunteita ja kirkon opettamia käsityksiä oikeasta ja väärästä. Filosofisena pohjana on tilanne-etiikka, joka oli jumala-on-kuollut-teologian kylkiäinen. Näiltä osin teos edustaa modernia protestanttista ajattelua heikoimmillaan. Pastori käy naisissakin tv:n antisankareiden nopeudella ja taidolla. Ja jos pappien alkoholitarjoilu rippikoululeireillä yleistyisi, Suomen kansa ei enää hyväksyisi maan evankelis-Iuterilaista kirkkoa nuorisonsa kasvattajaksi. Mielestäni pastori Turunen on tavattoman tyhmä, mutta vielä tyhmemmäksi kuvittelen tekstin kasvottoman piispan, joka on vihkinyt papiksi tehtäväänsä sopimattoman miehen. Eniten minua puistattaa se, että pastori Paloheimo, joka kirjan takakannen kuvasta päätellen on hyvin älykkään ja sympaattisen näköinen mies, on tarkoittanut pappinsa vakavasti otettavaksi tyypiksi.