Suomessa olen minä syntynyt

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1972

Teosarvio

Seppo Lappalainen noudattaa nyt samaa tekniikkaa kuin edellisessäkin teoksessaan: hän piirtää kyläyhteisön eläjistä kuvaa yhdestä kerrallaan. Katkelmista voitaisiin puhua muotokuvina, mikseipä novelleinakin. Ne kuitenkin kaiken aikaa lomittuvat toisiinsa, ja siten alkaa vähitellen hahmottua kokonaisuus, vähäinen ja syrjäinen maalaisyhteiskunta. Tämä tekniikka panee lukijan muistin melkoiselle koetukselle eri henkilöiden putkahtaessa esiin milloin missäkin yhteydessä. Mutta kieltämättä siihen sisältyy taidon, jopa taituruuden piirteitä. Myös taiteellisena kielenviljelijänä Lappalaisella on ansionsa; kieli on sekä elävää että eloisaa, melkoisen kuvarikastakin.