Papinvaalit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1978

Teosarvio

En minä oikein tällaista kirjantekemistä jaksa ymmärtää: sinänsä kiitollisen aiheen, papinvaalin. vaiheille punotaan jos jonkinlaista jutunpätkää ja latteaa keskustelua maailman yleisestä menosta, ja kun vähimmäismäärä liuskoja on kertynyt kokoon, kaikki lätätään oikein kirjaksi, koviin kansiin. Aikaisemmilla teoksillaan 20 vuoden aikana jo tietyn yleisön keränneen kirjailijan kannalta moinen vielä vaikka kostautuu.