Santalahden aika

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1987

Teosarvio

Eila Pennanen palaa Tampere-trilogiansa (Himmun rakkaudet, Koreuden tähden ja Ruusuköynnös, 1971-73) ihmisiin ja ympäristöihin uudessa teoksessaan, joka edeltäjiensä lailla käyttää pitkälti hyväkseen kirjailijan oman suvun kirjeitä ja ajan sanomalehtiä. Romaanin alkaessa ollaan vuodessa 1911, Ruusuköynnöksen huipentaneista Tampereen tuomiokirkon vihkiäisistä on kulunut neljä vuotta. Nimen Santalahti viittaa kaukana keskustasta olevaan kaupunginosaan, jonne Pätöset Huugon uuden työn myötä joutuvat muuttamaan ja jonka varsinkin Himmu kokee karkotuspaikaksi. Pätöset ovat eristyksissä, mutta he ovat erkaantuneet myös toisistaan ja - tämän huomaa oikeastaan vasta kirjan luettuaan - lapsistaankin. Omat huolet ahdistavat, samaten sukulaisten murheet, ja ajan myllertäviä aatteita ja edessä olevan maailmansodan uhkaa koskettavampia ympäröivän maailman tapahtumia ovat paikalliset talousrikokset, Huugon työnantajan pikku sotkut ja koko Tamperetta ravisteleva pankkikavallus. Patosten Santalahden aika päättyy jo puolentoista vuoden kuluttua: Himmulle se on merkinnyt empivän, paljolti kirjallisuuteen ja Sylvia-ystävättären samalla kertaa houkutteleviin ja outoihin oppeihin perustuvan itsetutkistelun vaihetta. Uskoakseni - ja toivoakseni - Santalahden aika on uuden sarjan avaus, siksi moneen suuntaan siitä tuntuu johtavan lankoja. - En malta olla tekemättä kustannuspoliittista huomautusta: on masentavaa, että romaanin etulievekkeen mukaan yksikään uutuuteen olennaisesti liittyvistä Himmu-romaaneista ei ole saatavissa. Mihin niitä pokkarisarjoja oikein käytetään?