Moskovan enkeli

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1969

Teosarvio

Meilläkin melko suosituksi viihteen tekijäksi osoittautunut Olivier vakuuttaa esipuheessaan, että tämä tarina romaanimaisuudessaankin perustuu Saksaan loikanneen entisen neuvostoliittolaisen naisvakoilijan Helga Wannenmacherin muistiinpanoihin ja suullisiin tiedonantoihin ja siten vankkaan todellisuuteen. Uskokoon sen, ken kykenee - sanotaanhan todellisuuden olevan tarua ihmeellisemmän. Ylen merkilliset joka 'tapauksessa ovat ne kohtalon äkkikeikaukset, jotka kirjan mukaan tulivat tämän alkujaan saksalaisen, mutta sittemmin Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun kauneimpana helmenä kohdellun naisen osalle, sillä perin säännönmukaisesti huiput ja kuilut seuraavat toistaan hänen elämässään. Ihmiskuvauksen uskottavuudesta ei suinkaan vakuutu, mutta vauhtia, jännitystä ja toimintaa riittää.