Ehkä jossain muualla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1977

Teosarvio

Sanoisinko jopa jännittävä lukuelämys - osin ehkä vieraan kulttuurin esittelynä, mutta myös kerronnallisena suorituksena: Ozin miljöö on kibbutsi Israelin rajavyöhykkeellä, monien taustaltaan erilaisten ihmisten yhteen sulautuma. Kerronnan sävy on alkuun kovin verkkaista, jopa ikävystyttävän jahkailun tuntuista, kunnes Ozin pinnan alle kätkemät intohimot, suhtautumistapojen erot, kibbutsin kestävyys yhteisössä ilmeneviä poikkeuksia kohtaan lähtevät käyntiin. Monet kibbutsilaiset kasvavat monipuolisiksi hahmoiksi: runoilijaoppinut Harish, jonka vaimo Eva on paennut serkkunsa Hamburgerin kanssa Müncheniin makeaan elämään, Harishin tytär Noga, joka solmii suhteen isänsä rakastajattaren mieheen ja synnyttää lapsen. Älköön tämä yksinkertaistus juonikaavasta pettäkö: suhteiden verkosta kasvaa inhimillinen ja vaikuttava kokonaisuus ihmisyhteyksien puolesta - tuohon hidastempoisuuteenkin tottuu, varsinkin kun Oz sirottelee joukkoon lämpimän satiirisia piikkejään.