Ristiretkeläiset

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1985

Teosarvio

Kustantaja on antanut suomenruotsalaisen lehtimiehen Tor Högnäsin sotakirjalle täsmälleen samanlaisen ulkoasun kuin julkaisutoiminnassaan muutenkin viljelemilleen sotakirjoille. Tämä on paha asia, koska Högnäsin teos ei todellakaan sijoitu samaan sarjaan, mutta valistusoptimismin nimissä voidaan tietenkin toivoa, että tällä menetelmällä Ristiretkeläiset osuu yllättävienkin lukijoiden käsiin. Kysymyksessä on nimittäin varsin poikkeuksellinen sotakirja, sellainen joka avaa näkymän suomenruotsalaisten pohjanmaalaisten tapaan kokea talvi- ja jatkosota. Högnäs on kirjoittanut nuoruuden-minänsä kokemukset varsin myöhään, mutta onnistunut välttämään jälkiviisauden tunnun: hänen parikymmenvuotias päähenkilönsä, joka on häivytetty kolmannen persoonan suojaan, vaikuttaa aidosti tuntevalta, sodan Suur-Suomi -päämäärää vierastavalta mutta tehtävänsä täyttävältä keskivertosotilaalta paljon aidommin kuin tämän tyyppisen kirjallisuuden tavanomaiset suomalaiset sankarihahmot. Suomenruotsalainen näkökulma Itä-Karjalan suomalaistamiseen avautuu tästä kirjasta hyvin vaikuttavalla tavalla, ja samalla teos muodostaa hyvän lähtökohdan Högnäsin kehitteillä olevalle omaelämäkerralliselle sarjalle. Toinen osa on jo ilmestynyt; tulkoon suomeksikin.