Neljänteen polveen
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
5/1955
Teosarvio
Jälleen eräs tyypillinen best seller-sukuromaani asiaankuuluvine sukukirouksineen ja sen aiheuttaminen traagillisine kohtalonkäänteineen aina viidenteen polveen saakka. Ärsyttävän hyvin Du Maurier taitaa tuon historiallisen sukuromaanin lähes vakiokaavan, jonka puitteissa vuoroittain salaperäisen kohtalokkaat ja enkelimäiset kaunottaret vaihtelevat, misten puolestaan ollessa milloin heikkotahtoisia, mutta miellyttäviä vätyksiä, milloin taas kovia ja häikäilemättömiä voimaihmisiä. Mitään oleellisesti uutta ei ilmene juonen kehittelyssäkään, mutta luistavasti ja kiinteästi kaikki toki sujuu. Kirjallista arvoa ei tälläkään Du Maurierin romaanilla ole, mutta viihdearvosta voidaan keskustella - onhan se toki parempi kuin jouluksi ilmestynyt "Mary-Anne".