Huijarin tuntee jo tuoksusta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1987

Teosarvio

Pikkukaupungin kultaseppä perheeseen saapuu amerikanserkku, komea nuorukainen, jota perheen tytär epäilee petkuttajaksi. Siinä sitten syntyy kommellus ja väärinkäsitys toisensa jälkeen, kunnes kaikki päättyy onnellisesti. Amerikkalaisen opiskelijan tutkimusidea on yllättävä ja suorastaan hauska, sen myötä paljastuvat suomalaisen pikkuporvarin asenteet ja ennakkoluulot pohjia myöten. Kevyt välipala tuhdimman luettavan lomassa.