Metsäpapukaija

taiteiltuja lappuja
tai pelkät punastuneet huutomerkit
kevään multaisesta postilaatikosta:
pensaan alta,
ojan reunalta,
talon nurkalta ja nurmikolta.
Jo lumen aikaan olin nähnyt
narsissien nuolenkärjet,
jotka aina ensimmäisenä
toivat pikasähkeuutisen
kevään tulosta.
Niitten perään heti
krookus työnsi nähtäville
värillisen kirjekuoren nurkan:
siinä luki violetilla paperilla
kultakirjaimin:
Voitettu on talven valta
Vaikka vielä satoi lunta
tiistaina ja sunnuntaina,
leppä luottavasti itseänsä puuteroi
kevään juhliin, kuten pajukin.
Ja leskenlehti oli yhtä hymyä,
se oli ilmestynyt jo, ihan itse,
ilman lehteä ja muuta ilmoitusta,
tuttuna ja tervetulleena.
Joka aamu tapasin
jonkun uuden, vanhan ystävän.
Angervolla oli paljon asiaa,
se multakinoksessa kirjettänsä rypisti ja
väsäsi; sai sen tänään valmiiksi ja
sen kohta luin, kun se päivänvaloon lävähti.
Myös raparperin käsiala oli valtavaa,
sen uutisia sisältävä tuore lehti
tuli ulos monin taitoksin.

Luin monta pientä rikkaruohon runoa,
kun kuljin halki peltojen ja puutarhojen.
En tiedä, miksi sanon rikkaruoho,
koska jokaisella kasvilla on
ikioma, hienonhieno kukka.
Yhdenkään ei ole syytä hävetä
olemassaoloaan.
Ei edes pienen "ruman rouvan",
peittolehden kukan, joka mullan hämyyn
lehtikaton alle pyöreänä, kömpelönä piiloutuu;
mutta tuoksuu! tuoksuu elegantimmin
kuin moni kukkatarhan lady.
Jos ystävällisesti nostaa lehteä,
saa myöskin siltä
sanattoman, uskollisen tervehdyksen
aina toukokuussa.