Tuuli leppeä lounaasta
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
6/1973
Teosarvio
Urpela, Seppo: Tuuli leppeä lounaasta. Romaani.
Urpelan muutamat miehet näyttävät, miten Helsingin slangi elää - siinäpä meillä murre, joka ei ole vain keräilyn kohde (kyllä sitäkin), vaan myös jatkuvasti kehittyvää, toimivaa ja virkistävää kieltä. Toisaalta Urpela kykenee lyyriseenkin kielenkäyttöön, silloin kun joku rakennus työmaan miehistä voi aistia kesäpäivän sulon täällä Helsingin reunalla jossakin. Jakomäessä ovat muutenkin vastakkain luonto ja betonimassat. Seppo Urpela käy valppaasti rajaa yhteiskunnan murroksessa. Rapsodiseen teokseen on otettu kymmenkunta miestä, jotka vuorotellen nostetaan esiin juttelemaan työkavereille, keskustelemaan ruokalassa, joku pistäytymään viinakaupassakin. Urpelan valppaus ilmenee siinä, että vakiovastauksia ihmisen ja yhteiskunnan kysymyksiin tulee sen verran kuin tulisi todellisuudessakin; niiden rinnalla on jatkuvasti miesten itsenäisiä näkemyksiä. Työväenliike on useimmissa syvällä, luonnollisena asiana, ja julkkissosialistien liikkeitä seurataan silmät auki. Huumori, millä Urpela välillä pienentää jännitystä ja mitä iloksemme uhoaa tekstistä muutenkin, tulee luontevasti, sekin on tätä elämää. Alla on väsymystä ja pessimismiä. Riisto, väkivalta, se betoni ja harhautuneet arvostukset, kuten autojen palvonta, supistavat onnellisen elämän mahdollisuuksia, niissä yksi syy. Mutta ne eivät ole ainoa ongelma. Urpelan miehistä parhaimmisto tuntee ja tunnustaa myös eräänlaisen nimettömän tyhjyyden, jota ei sinänsä välttämätön yhteiskunnallinen ponnistuskaan todennäköisesti ratkaise.
Urpelan muutamat miehet näyttävät, miten Helsingin slangi elää - siinäpä meillä murre, joka ei ole vain keräilyn kohde (kyllä sitäkin), vaan myös jatkuvasti kehittyvää, toimivaa ja virkistävää kieltä. Toisaalta Urpela kykenee lyyriseenkin kielenkäyttöön, silloin kun joku rakennus työmaan miehistä voi aistia kesäpäivän sulon täällä Helsingin reunalla jossakin. Jakomäessä ovat muutenkin vastakkain luonto ja betonimassat. Seppo Urpela käy valppaasti rajaa yhteiskunnan murroksessa. Rapsodiseen teokseen on otettu kymmenkunta miestä, jotka vuorotellen nostetaan esiin juttelemaan työkavereille, keskustelemaan ruokalassa, joku pistäytymään viinakaupassakin. Urpelan valppaus ilmenee siinä, että vakiovastauksia ihmisen ja yhteiskunnan kysymyksiin tulee sen verran kuin tulisi todellisuudessakin; niiden rinnalla on jatkuvasti miesten itsenäisiä näkemyksiä. Työväenliike on useimmissa syvällä, luonnollisena asiana, ja julkkissosialistien liikkeitä seurataan silmät auki. Huumori, millä Urpela välillä pienentää jännitystä ja mitä iloksemme uhoaa tekstistä muutenkin, tulee luontevasti, sekin on tätä elämää. Alla on väsymystä ja pessimismiä. Riisto, väkivalta, se betoni ja harhautuneet arvostukset, kuten autojen palvonta, supistavat onnellisen elämän mahdollisuuksia, niissä yksi syy. Mutta ne eivät ole ainoa ongelma. Urpelan miehistä parhaimmisto tuntee ja tunnustaa myös eräänlaisen nimettömän tyhjyyden, jota ei sinänsä välttämätön yhteiskunnallinen ponnistuskaan todennäköisesti ratkaise.