Angela

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Teosarvio

Kaksitoistaosaiseksi suunnittelema ss aan romaanisarjassa, jonka aloitti Nyt sinun täytyy (Akl 1/76), Jörn Donner on edennyt vuoteen 1944. Sota hallitsee yhteiskuntaa, ja Yhtyneen metallin asiat ovat painuneet taka-alalle. Keskeisenä aiheena on Angelan ja hänen sairaalapalveluksessa tapaamansa saksalaisen upseerin mahdoton rakkaustarina, mutta sen ohessa Donner piirtää kiintoisaa kuvaa kotirintaman tunnelmista, niin Helsingin pommituksista kuin siirtolaisväestön sijoittamisesta, rauhanoppositiosta ja realististen teollisuusmiesten orastavasta kauppapoliittisesta uudelleenasennoitumisestakin. Angelassa on samaa vanhan kunnon romaanin täyteläisyyttä kuin sarjan ensimmäisessäkin osassa, mutta perinteisestä eepikosta Donner eroaa viivansa ohuudessa, siinä että hän puhuu vähemmän ja luo näin lukijaan hedelmällisen jännitteen.