La Perlan öitä ja päiviäkin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1938

Teosarvio

Tekijä on tunnettu suosittuna viikkolehtipakinoitsijana, ja nämäkin kertomukset ovat kaikki ennen julkaistuja. jutut ovat parodioivaan henkeen kirjoitettuja seikkailukertomuksia eteläamerikkalaisista aiheista - enimmäkseen kovin keskinkertaisia laadultaan. Yhden tuollaisen tarinan saattaa kyllä mielellään ajanvietteekseen lukaista, mutta kokonaisen kirjan läpilukeminen alkaa jo olla työlästä. - Kirja on jo painettukin niin huonolle paperille, ettei se kestä kirjastokäyttöä ja sopii muutenkin paremmin junalukemiseksi, jollaiseksi se kai on tarkoitettukin.