Runoelmia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1985

Teosarvio

Vähemmän tunnettuja mutta eivät vähemmän merkitseviä ovat Kiven runostossa lyyristen tuotteiden lisäksi vahvasti edustetut runoelmat. Osa niistä näki aikanaan päivänvalon aikakausleh-dessä, osa eri aikoina milloin missäkin yhteydessä, kuten Kootuissa teoksissa. Veijo Meri on pieteettiä ja asiantuntemusta osoittaen koonnut Runoelmialaitoksen, johon Kiven viimeistele-mättä jääneet neljä runoelmaa on painettu sekä alkuperäisinä käsikirjoituksina että niistä konstruoidussa asussa. Meri sanoo esipuheessaan, että monet Kiven runot vaativat rohkeita tulkintoja - ainakin nelisenkymmentä vuotta sitten Viljo Tarkiainen piti haltioituneita luentoja Atalantasta. - Kirjailijan muistiinpanojen yliviivaukset ja muutokset ovat nekin yksi kiintoisa tulkintojen kohde itse runoista, selvälukuisiksi saatetuista, puhumattakaan. Leijonankynsi on aina ainutlaatuinen - vaikka sen raapaisu olisikin jäänyt puolitiehen.