Kymppi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1976

Teosarvio

Entisen savottakauppiaan Pentti Ruonaniemen metsurit ovat sitä oikeaa lihaa, luuta, verta ja naisasiaa täynnä. Kympin kuvaus Naamakairan savotasta on niin aito että on kuin mukana olisi. Eristyneisyys, ammattisairaudet, kaamos, savottamiehen niukka elämänsisältö kokonaisuudessaan on kuvattu kirjassa asiantuntemuksella ja lämmöllä ettei kirjaa esikoiseksi uskoisikaan muuta kuin ehkä paikoitellen dialogin pienestä kömpelyydestä ja muutamasta turhasta tajunnanvirtakohtauksesta. Kirjan tekee tiiviiksi varmaankin Ruonaniemen tavoitteiden selkeys: tämän haluan kertoa enkä mitään sen ohi tai yli. Toivottavasti Kymppi ei ole niin omaelämäkerrallinen, että se olisi tyhjentänyt Ruonaniemen kokonaan.