Kevään tulo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1961

Teosarvio

"Kevään tulo" on tekijän aikaisemman romaanin "Paradisets dagg" itsenäinen jatko ja kertoo tämän suomentamatta jääneen teoksen tyttönaisen aviottoman pikku tyttären vaiheista harvinaisen vetoavasti ja lapsen mielenliikkeet aidosti oivaltaen. Tyttöäiti on olosuhteitten pakosta joutunut siirtämään lasta paikasta toiseen ja lopulta luovuttanut hänet homssuisen, mutta lämminsydämisen Sarhildin huostaan, josta ajan mittaan on tytölle tullut ainoa äiti, jonka hän omakseen tunnustaa. Menettämisen pelko on kuitenkin tytön veressä eikä suotta, sillä eräänä päivänä Sarhild, huolimatta kiintymyksestään tyttöön, lähtee miehensä mukaan ja särkee näin luopumisellaan tytön sydämen. Romaani on rikasvireinen , täyteläinen ja lämmin, joten suosittelen sitä laajalti myös maaseutujen kirjastoille, sillä tekijä puolestaan on erityisen ansiokas ruotsalaisen maalaiselämän kuvaaja.