Mies joka murhasi itsensä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1969

Teosarvio

Symons edustaa varsin laatuisaa englantilaista dekkarikoulukuntaa, mitä kioskisarjojen kanssa kilpasille lähteneestä kannesta ei saata päätellä. Kaksoiselämää viettävä miekkonen sotkeutuu avioliittorooleissaan siinä määrin, että ryhtyy suunnittelemaan toisen vaimonsa murhaamista. Yksinkertaistaakseen tilannettaan hän samalla päätyy hävittämään myös toisen minänsä, jolloin hän vapautuisi luonnostaan toisestakin vaimostaan ja saisi ihanan rauhan. Pitkään kaikki näyttääkin onnistuvan, kunnes... Juonen kehittelyä seuraa lähinnä eräänlaisena tragikoomisena pelinä, jonka säännöt tulevat niin monimutkaisiksi, ettei miekkonen niitä enää hallitse.