Valkoisen liljan maa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1978

Teosarvio

Vieno, Jukka: Valkoisen liljan maa. Runoja.

Erkonkilpailun voittaja, esikoisteos, lupaava kaikin puolin. Tekijän nuoruuden vaistoaa runoista, mutta sehän ei haittaa. Muistumia entisiltä tekijöiltä, ei kuitenkaan häiritsevästi, joten senkin ymmärtää. Rakkaus on tärkeä aihe, epigrammejakin sivuilta löytyy, samoin sanallista leikittelyä - kaikki tämä melkoisella taidolla ja hyvällä yrityksellä. Toivottavasti kukaan ei kompastu nuoren miehen erotiikkaan, vakavalla mielellä lähestytyltä se tuntuu, vaikkei tavanomaista olekaan. Kyllä Jukka Vienosta vielä kuullaan, sen totean mielelläni ja odottaen.