Saahan aurinko olla

MS-tauti eli pesäkekovettumatauti vammauttaa niin vaikeasti ja etenee niin oikukkaasti, että se luonnollisesti aiheuttaa moninaista tuskaa ja ongelmia potilaalle ja hänen läheisilleen sosiaalisista olosuhteista riippumatta. Koistinen, jonka aikaisemmallekin tuotannolle on ollut ominaista naisen osaa lämpimästi myötäilevä kertojanote ja sosiaalisen omantunnon herkkyys, kertoo tässä kirjassaan juuri tällaisen MS-potilaan tarinan tavallaan kuin pitkänä monologina naisesta käsin. Hieman viikkolehtiromanttisesti kerrotusta nuoren parin onnesta vakiinnutaan normaaliperheeksi, kunnes vaimo sairastuu. Aviomies ei jaksa pysyä vaimonsa tukenaan perustaa uuden perheen, sillä yhteiset lapset haluavat lähteä isän mukaan. Nainen kokee vammautumisensa sekä henkiset kriisit että moninaiset jäsenten lamauttamisen aiheuttamat käytännön ongelmat miltei yksinään ja sosiaaliavun sekä Ms-yhdistyksen tuen turvin. Tekijän monipuolinen perehtyminen Ms-potilaan osaan ja hänen halunsa auttaa terveitä sitä ymmärtämään ei onneksi ole kuivattanut eläytymistä eikä liioin sentimentalisoinut kirjan perussävyä, joka on elämän puolelle asettuva.