Lehikoinen, Tiina

Tiina Lehikoinen (s. 1982) on kirjailija ja sanataideohjaaja. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopiston Taiteiden tutkimuksen laitokselta. Lehikoisen esikoisteos Sitruunalumilyhtyjä voitti Vuoden aforismikirja -palkinnon vuonna 2008. Lehikoisen runoja on aiemmin julkaistu mm. Kaltiossa, Kerberoksessa, Lumoojassa, Reviirissä, Tuli&Savussa sekä nokturno.org:ssa. Lisäksi hän on julkaissut tieteellisiä artikkeleita.

Lukukeskus

---

Tiina Lehikoinen (s. 1982) on tamperelainen runoilija ja kuvataiteilija. Hän on kirjoittanut aktiivisesti runouteen liittyviä artikkeleita ja esseitä sekä päätoimittanut runouslehti Tuli&Savua. Lehikoisen edellinen kokoelma Samaan aikaan toisaalla (Poesia 2013) oli Tiiliskivi-palkinto ehdokkaana. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri.

(Poesia)

---

Synnyinpaikka Juuka, asuinpaikka 1999-2001 Kuopio, 2001-2008 Turku, nykyinen asuinpaikka Helsinki

Perhesuhteet:
Avopuoliso sarjakuvataiteilija Tommi Musturi

Meriitit:
Pohjois-Karjalan MTK:n kirjoituskilpailun "Maa-aiheiset laulut" 1. palkinto 2007

Vuoden aforismikirja -palkinto 2008

Ura:
FM Turun yliopisto 2008
Sanataideohjaaja, kirjailija

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tekstit kokoomateoksissa:

Reviiri 2005 : uuden kirjallisuuden vuosikirja. Varsinais-Suomen taidetoimikunta 2005

Runoja on julkaistu eri aikakauslehdissä

Tieteellisiä artikkeleita teoksissa:

Sanelma : Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden vuosikirja. Turun yliopisto 2006. (Hei kuka puhuu - runon ääni ja minä).

Lentävä hevonen : välineitä runoanalyysiin. Vastapaino 2007
(Runo puheena ja runon puhujat).

Tekstinäyte

1.
Saarella, jossa naiset eivät voi saada lapsia,
naiset pukeutuvat puiksi.

Heräsin yöllä puhelimeen.

Langalla nimeään tivasivat varjoisa maakaistale ja tuntemattoman meren kohina.
Täyteläinen vaahtera siroine raajoineen tarrautui tyynyyni.
Puut tunkeutuivat asuntooni,

puskeutuivat orvaskeden läpi, ihan liki, iiriksistä sisään.

Ne yhteyttivät kerrostalomme katolla,
savuhormistoissa,
raollaan vonkuvan ikkunan vokaalilammikossa.

Lauma oksia seisoi sänkyni päätypuolella ja kuiski: Oletko unohtanut?
Kohdussasi kasvaa juurakko.

(teoksesta Turvalliset veistokset, ntamo 2009)
Ilta asanoita, mietin nimeäsi, jotenkin siitä tuli syksy.

Yksinäinen venelaulu, sellainen sävelaste,
olit minussa lähtömaahan tullut -

Hämmentyneeksi minut tekevät silti kätesi.
Pojalla miehen kourat.

[Sitruunalumilyhtyjä. ntamo 2009, s. 59]
------

I
Vaahteroiden avoimuus, linnuista tyhjentyvä joki. Talven kieltä
opeteltava puhumaan erosijoja.

II
Kaikki ne mahtotavat, ikkunoissa
odotuksesta kaareutuvat tähdenlennot, kuperat unet, villihevoset -
miten paljon toivo silmissä sijaa?

III
Taas laivojen kutsuun, pahvimajat & lastausportit & kitapurjeet
voit tuntea sen vain kerran,
ja aina sen jälkeen;
Navigare necesse est, vivere non est necesse

[Sitruunalumilyhtyjä. ntamo 2009, s. 75]

Lähteitä ja viittauksia

Suomalaisia nykyrunoilijoita 2. Avain, 2011.